Monday, February 27, 2012

Treeniä

Olen päättänyt vakaasti opetella kirjoneuletta. Ennen se on kuulunut sarjaan "kamalan vaikeeta, ei tuu onnistumaan, langat sotkussa, sekava kaavio". Nyt kirjoneule tippuu sarjaan "kyllä tämä tästä".

IMG_9897

Malli:bmp
Lanka:Gjestal Maija
Puikot:3mm

Nykyään neuleblologeissa pitää vierailla vähän salaa. Mikko vaati näitä lapasia itselleen nähtyään selkäni takaa Hillasen upeat sukat. Ja kuten kuvasta näkyy, lapasia on jo käytetty ja paljon. Kirjoneuleen tekeminen oli yllättävän helppoa, tosin vielä kovin hidasta. Keskityin neulomiseen niin, että televisio-ohjelmat menivät täysin ohi ja kerran meinasin myöhästyä iltavuorosta, kun tein vielä yhden kerroksen. Vannon, että kirjoneuletta tulee vilahtamaan blogissa tästä lähtien tasaisin väliajoin.

Mikolla oli kuulemma myös akuutti tarve uudelle pipolle.

IMG_9903

Malli:Oma, peruspipo kaksinkerroin
Lanka:Cascade Heritage, vajaa kerä
Puikot:3,25mm

Tätä on kanssa käytetty ja paljon. Toisin kuin lapasia tehdessä, tätä neuloessa pystyi keskittymään täysin television tarjontaan.

Saturday, February 11, 2012

Iso vihreä

Kääntelin tuossa muutaman palmikon. Sain aikaiseksi itselleni aika kivan villapaidan.

IMG_9880

Malli:Beatnik
Lanka:Cascade 220 Heathers
Puikot:4,5mm;5mm

Cascadea on yhä mukava neuloa. Ja tämä väri, tästä voisin neuloa itselleni vaikka mitä lisää, täydellinen vihreä. Ja mallikin oli selkeää neulottavaa vaikka ei ehkä ensisilmäyksellä uskoisi. Palmikkokierrot opin ulkoa muutaman toiston jälkeen.

IMG_9883

Olisi ehkä pitänyt neuloa kokoa pienempi, en tajunnut, että neule venyy melko paljon ja mitoituskin taisi olla aika reilu. Mutta kyllä tämäkin hyvä on, eipähän ainakaan kiristä mistään. Mallissa minua miellyttää myös kaulus. Se on tarpeeksi avoin, ettei ala ahdistamaan, mutta ei liian avoin, että neule valuisi jatkuvasti pois päältä.

IMG_9885

Pitää selvästi neuloa useammin itselleni.