Saturday, January 5, 2013

Pakettien huivit

Loppiainen kolkuttelee jo ovella, mutta meinaan pysyä joulun tunnelmissa vielä muutaman postauksen ajan, joulunlahjojen muodossa.

IMG_0727

Malli:Dropsilta
Lanka:drops Kidsilk, 150 grammaa
Puikot:4,5mm

IMG_0735

Tämä huivi valmistui puhtaasti sisarrakkaudesta. Itse inhoan Kidsilkin neulomista, mutta isosiskoni rakastaa siitä neulottuja vaatteita. Sisko vihjaisi, että valkoinen huivi olisi mieluista joululahja, joten päätin neuloa kidsilkistä. Palmikoita, lanka kaksinkerroin ja kyllä lopputulos olikin aika mainio.

Neuloin pakettiin mukaan vielä pipon.

IMG_0731

Malli:Dropsilta myös
Lanka:Drops Nepal, hieman vajaa 100 grammaa
Puikot:5mm

Tämä oli myös toive siskolta, oli jopa itse katsonut mallit. Itseäni miellytti resorin napit, ne antavat pipoon vähän ilmettä sekä kuulemma, siskon mukaan, estävät päätä näyttämästä munapäältä pipoa käyttäessä.

Neuloin jouluksi myös toisen melko valkoisen huivin.

IMG_0722

Lanka:Drops Alpaca
Puikot:4mm

IMG_0710

Tämä malli toimii vähän hillitymmän värisenäkin. Uskon, että tällä samalla mallilla tulee neulottua vielä ainakin yksi huivi, itse pidän siitä, että huivin saa helposti kiedottua kaulaan mytylle ja se silti näyttää hyvältä.

IMG_0706

Ystävän samaan pakettiin sujahtivat vielä lapaset.

Lanka:Cascade 220
Puikot:3mm; 3,5mm

IMG_0712

Ystäväni on kova hukkaamaan lapasia, mutta vannotin hänet pitämään näistä hyvää huolta.

IMG_0714

5 comments:

Tiina said...

Voi huokaus, mitä upeuksia täällä taas on! Tahtoisin nuo kaikki, niin ovat kuaniita.

Hannaliini said...

Ihania kaikki!!! Erityisesti tykkäsin tuosta piposta ja neidonkyyneleistä (miten olenkin unohtanut, että tuo lapasmalli on olemassa! En ole niitä vielä koskaan neulonut, vaikka ihastun niihin aina uudestaan nähdessäni).

Hepuli said...

Ihania! Molemmat huivit on ihan mielettömiä ja nuo lapaset on pakko laittaa omallekin listalle! Pipo kelpaisi myös :) Ihania!

Tanja said...

Ihania neulomuksia olet tehnyt! :) Sinullakin on niin kaunis tuo color affection, että kohta on varmaan pakko itsekin laittaa se puikoille. Tuota pipoa on tullut katseltua ihan vasta, kun etsin Nepalille sopivaa pipomallia. Napit tekee siitä erityisen kivan. :)

ArualMaria said...

Voi, miten harmoninen color affection. Ja ihana setti neidonkyynelien kanssa.