Sunday, October 27, 2013

Koukku, puikot ja ompelukone

Mikosta tuli viidennen kerran eno. Minä virkkasin pienelle tytölle peiton ja muulle perheelle sujautin pakettiin vähän muuta.

IMG_0986

Lanka:Drops Karisma
Koukku:4mm

IMG_0982

Olen usein virkannut vauvoille lahjaksi peiton. Monet peitot on valmistunut saman ohjeen mukaan joten nyt oli aika koittaa jotain uutta. Näitä kukkia olikin mukava virkata vaihtelun vuoksi ja niiden yhdistäminen toisiinsa sujui näppärästi, kun virkkasi ne kiinni toisiinsa viimeisellä kierroksella. Ohjeesta poiketen tein vain yhden reunakierroksen jokaiseen kukkkaan, kaksi olisi ollut mielestäni vähän liikaa.

Tuoreelle äidille valmistui baskeri.

IMG_1009

Lanka:Kint Picks Gloss, 50 grammaa
Puikot:2,75mm ja 3,25 mm

IMG_1004

Muistui taas mieleen miksi en neulo mustaa. Lopputulos on kyllä miellyttävä, mutta neule vaatii valoiset olosuhteet neulottaessa. Vähänkin hämärässä saa pistellä silmukoita menemään aika sokkona.

Perheen isälle valmistui kanssa pipo.

IMG_1012

Malli:Windschief
Lanka:Cascade 220, 70 grammaa
Puikot:4mm ja 4,5 mm

Tämä oli mukavaa neulottavaa, valmista tuli nopeasti ja kuvio teki hommasta mielenkiintoista. Saattaa olla, että näitä valmistuu samalla ohjeella toinen lisääkin.

Perheen isosiskoa muistin myös. Ompelin kissan, joka muistuttaa vähän pupua.

IMG_1003

Kaavat kissaan ja mekkoon löytyivät Etsystä. Näitä voisi ommella noin kymmenen lisää, sen verran kivan näköinen kaveri tästä tuli.


IMG_0993

Aplikointikin sujui tällä kertaa tuskitta, kun hankin oikeat tarvikkeet hommaa varten. Pienillä saksilla yksityskohdat leikkasi helposti ja silitettävä liimapaperi pelasi nuppineuloilta.

IMG_0995

Muutenkin tuli taas se tuttu fiilis, kun tämä valmistui. Että voisi sitä ompelukonetta useamminkin käyttää.

IMG_1000

5 comments:

Veera said...

Hui miten mahtavia juttuja taas! Tuon harmaan pipon malli näyttää jännittävältä, ties vaikka itsekin kokeilisin joskus. (:

Miia-Rebekka said...

Mä niin ihailen sun valtavan tasaista neule- ja virkkausjälkeä! On taas niin kauniita kaikki työt. Mun on pitänyt virkata tulevalle vauvalle peitto mutta taaskin se jäi väliin. Ajattelen aina heti että en mä kuitenkaan onnistu saamaan sitä valmiiksi, joten en viitsi edes yrittää. Se on kyllä virhe.

Satu said...

Ihania töitä!

Emma said...

Upea paketti lähdössä perheelle, ihanaa että jaksoit muistaa kaikkia :)

iikku said...

Ihania! Ja niin kiva kun kaikille on jotain ihanaa!