Sunday, April 26, 2015

Voi pojat

Ensin neuloin ystävän lapselle aika herkullisen villapaidan.

Untitled

Malli:Atlas
Lanka:Drops Fabel
Puikot:3mm ja 3,5 mm

Paidasta tuli niin kiva, että iski paitakateus. Joten neuloin omalle pojalle samanlaisen.

  

Kyllä nyt kelpaa kaverusten mennä puistoissa. Haluaisin myös neuloa näitä jonkun 20 lisää. Niin ihanan näköisiä nämä ovat pienten poikien päällä. 

Thursday, April 23, 2015

Villaa väliin

Aloin  neulomaan pojalle ohutta villahaalaria jo viime syksynä ja ajattelin, että se olisi passeli talvipakkasilla toppapuvun alla. No, talvipakkasia ei oikein ollut täällä Helsingissä eikä haalarikaan ottanut valmistuakseen. Meinasin jo hylätä koko projektin, kun en saanut pääntietä millään istumaan ja ulkona lumetkin olivat jo sulaneet. Mutta sitten tajusin, että tälläisen ohuen välikerraston kulta-aika on oikeastaan nyt, näin keväällä. Ja yhdessä illassa homma oli viimein valmis.

Untitled

Malli:Dropsilta
Lanka:Drops Alpaca
Puikot:2,5mm ja 3mm


Perusajatus lähti Dropsin suunnittelemasta haalarista, mutta muutin matkalla vähän yhtä sun toista. Neuloin puntteihin ja hihansuihin pitkät resorit, lisäsin vartaloon mittaa, laitoin vetoketjun nappien sijaan, raidoitin enkä tehnyt kirjoneuletta ja neuloin kaarrokkeen eri malliin. Kannatti kikkailla, hyvä tuli. Toiveena olisi, että poika mahtuisi samoihin haalareihin vielä ensi syksynä, mutta nähtäväksi jää.


Kuten kuvista huomaa, lapsi on lahjottu pysymään hetken paikallaan kaukosäätimen avulla. Vauhtia nimittäin riittää nykyään niin, että heikompia hirvittää. 

Saturday, April 4, 2015

Kolmekymppiset

Tänä vuonna moni ystävistäni juhlii kolmekymppisiä, se tietää paljon neulottavaa. Aloitin huivilla.

Untitled

Malli:Daybreak
Lanka:Drops Alpaca
Puiko:3,5mm

Untitled

En tajua, että miten en ole ennen neulonut huivia tällä mallilla, tästähän tuli todella kiva. Ja näkisin, että huivin raitoihin saa upotettua niitä jämäkeriä, joille ei muuten löydy käyttöä. Kiireessä huivi jäi myös pingoittamatta, mutta sen sai hyvin muotoonsa silittämällä. Näitä on ehkä neulottava toinenkin, mahdollisesti jollekin toiselle 30 vuotta täyttävälle.